Työnantaja tukee opinnoissa

Etusivu » Rekry » Työntekijäkokemukset » Juho

Runsas kolme vuotta sitten Juho Niemi, 27 huomasi netissä kiinnostavan työpaikkailmoituksen. Arkkitehtipalvelu haki työuransa alkuvaiheessa olevaa henkilöä avustaviin rakennussuunnittelutehtäviin. –Koin tehtävänkuvauksen omakseni ja päätin hakea. Jo työhaastatteluvaiheessa minulla oli sellainen fiilis, että tässä työpaikassa voisin viihtyä. Koin itseni tervetulleeksi, Niemi kertoo.

 

Niemellä on jo suunnitteluassistentin ja rakennusinsinöörin tutkinnot. Hän halusi kuitenkin opiskella vielä lisää, ja uusi työnantaja kannusti häntä. Niinpä Niemi tarttui tilaisuuteen.

 –Opiskelen työn ohessa rakennusarkkitehdiksi. Viimeinen lukuvuosi alkaa nyt syksyllä. Työn ja opintojen yhteensovittaminen onnistuu hyvin, sillä lukuvuoden aikana teen kolmipäivästä työviikkoa.

 

Niemi kiittelee työnantajaansa myös panostuksista työhyvinvointiin ja ergonomiaan. –Meillä on nykyaikainen työympäristö, ja sen suunnittelussa kuunnellaan myös työntekijöitä. Sain valita itselleni sopivan työtuolin ja –pöydän, Niemi kertoo.

 

 

MEIDÄT TAVOITAT

etunimi.sukunimi(at)arkkitehtipalvelu.fi

 

Jyväskylä

 

Keskussairaalantie 2

40600 JYVÄSKYLÄ

 

Puhelin: +358 (0)44 755 5500

Y-tunnus: 2254286-3

Toimisto avoinna: arkisin klo 8-17

(asiakaspaikoitus piha-alueella)

 

Yhteystiedot ›

Lahti

 

Askonkatu 2

15100 Lahti

 

Puhelin: +358 (0)44 755 5509

Toimisto avoinna: arkisin klo 7-16

 

Yhteystiedot ›

Kuopio

 

Sepänkatu 9

70100 Kuopio

 

Puhelin: +358 (0)44 755 5508

Toimisto avoinna: arkisin klo 8-16

 

Yhteystiedot ›

Helsinki

 

Malminkatu 30

00100 Helsinki

 

Puhelin: +358 (0)44 755 5507

Toimisto avoinna: arkisin klo 8-16

 

Yhteystiedot ›

Tampere

 

Kelloportinkatu 1 E

33100 Tampere

 

Puhelin: +358 (0)50 3624 970

Toimisto avoinna: arkisin klo 8-16

 

Yhteystiedot ›

Mainostoimisto Semio | Webio julkaisujärjestelmä