Näkökulma

Zürichistä etäyhteyksillä, Helsingissä livenä: Tuula Tuomi

Uratarina: Tuula Tuomi, 35, projektiarkkitehti, Helsinki

 

“Arkkitehtipalvelussa asiat hoidetaan dynaamisesti: kollegoita autetaan ja ratkaisuja etsitään yhdessä. Myös työnteko toisesta maasta on mahdollistettu – teen töitä sekä Sveitsistä että Suomesta, ja se on sujunut hyvin.” 

Tuulan tie arkkitehdiksi alkoi toisen alan opinnoilla vuonna 2007 Tampereella:  ensin talouden opinnoilla ja sittemmin ympäristön ja alueiden politiikan ohjelmassa hallintotieteiden parissa. Tuula on valmistunut sekä hallintotieteiden kandidaatiksi Tampereen yliopistosta että arkkitehdiksi Tampereen teknillisestä yliopistosta. 

Tuulalle on ehtinyt kertyä monipuolista kokemusta arkkitehtityön eri puolista pienissä, keskisuurissa ja suurissa yrityksissä. Arvokasta näkemystä on karttunut myös varsinaisen arkkitehtityön lisäksi yliopistolla assistentin, Helsingin kaupungilla kaupunkisuunnitteluviraston ja arkkitehtuurin alan järjestöorganisaation tehtävistä.
– Ennen Arkkitehtipalvelua olen ollut mukana muun muassa suunnittelemassa koulu- ja oppimisympäristöjä, suuria ja pieniä asumisen kohteita sekä rakennushankkeita, joissa asuminen ja hoiva on yhdistetty. Lisäksi toimin tovin myös sairaalasuunnittelun puolella, Tuula kertoo.

Tuula kertoo, että yksi esimerkki opettavaisimmista ja mielenkiintoisimmista hetkistä aiemmin arkkitehdin uralla ovat liittyneet uuden  silmäsairaalan, Tammisairaalan, suunnitteluhankkeeseen HUS:ille.
– Suunnittelimme näkörajoitteisuutta huomioivan sairaalaympäristön, jossa olin luonnosvaiheessa mukana. Arkkitehtuurin parissa tulee koko ajan mielenkiintoisia hankkeita ja mahdollisuuksia vastaan. Digitalisaatio sävyttää tulevaisuutta ja rakentaminen uudistuu koko ajan, Tuula iloitsee.

Arkkitehtipalvelussa Tuula on etupäässä suunnitellut asuinympäristöjä; uudis- ja täydennysrakentamisen kohteita. Tuula näkee erityisesti korjausrakentamisen tärkeäksi tulevaisuudessa:
– Rakennusperinnön vaaliminen on tärkeää. Rakennusten tulee lähtökohtaisesti olla pitkäikäisiä, ja niistä tulee pitää hyvää huolta. Omasta näkökulmastani on mielenkiintoista tehdä olemassa olevaan rakennettuun ympäristöön jotain lisää tai muuttaa rakennuksen ja sen toiminnan tarkoitusta. Erityisesti korjausrakentaminen tuo työhön haastetta ja inspiroi minua paljon, Tuula kertoo.

 

“Tuntuu, että olen löytänyt kotiin suunnittelijana” 

Tuula on työskennellyt Arkkitehtipalvelussa vuoden 2021 kesästä. Arkkitehtipalvelu saa Tuulalta paljon kiitosta:
– Koen, että Arkkitehtipalvelussa saan keskittyä suunnittelemiseen täysipainoisesti. Asiat hoidetaan dynaamisesti ja kollegoita autetaan. Näen hyödyllisenä sen, että ollaan iso toimisto, jolloin kaikkea ei tarvitse keksiä, tai tehdä, yksin, Tässä kulttuurissa sparrataan ja tehdään yhdessä. Myös diversiteetti – se, että osaajillamme on erilaisia taustoja, edesauttaa erilaisten ratkaisujen löytämistä. Se ruokkii oman osaamisen kehittymistä ja tulosten saavuttamista. Juttukaverista ei ole myöskään koskaan puutetta, Tuula riemuitsee.

Työnteko myös toisesta maasta on mahdollistettu. 
– Teen töitä myös Zurichistä, koska kumppanini työskentelee siellä. Toinen kotimme on Helsingissä. Yhteydet toimivat täältä Sveitsistä usein paremmin kuin Helsingistä Ullanlinnan kodista paksujen kiviseinien läpi, Tuulaa huvittaa.  

Pitkän koronakauden jälkeen etätyö on edelleen mahdollista, mutta nyt töitä on palattu tekemään myös toimistolle:
– Vaikeinta ja haikeinta ulkomaan etätyössä on, että täältä ei pääse aina mukaan Helsingin välittömään kasvokkaiskeskusteluun kollegoiden kanssa. Mutta ensi kuussa työskentelen Suomessa, ja silloin pääsen taas mukaan toimiston juttuihin. Suunnittelutyötä voi tehdä etänä, mutta yhteistyön saumattomuutta tukee kuitenkin se, että tavataan myös toimistolla, Tuula pohtii. 

Tuula on löytänyt etätyöstä myös yllättäviä puolia:
– Näin sisämaasta kotoisin olevana en olisi voinut uskoa, että kaipaan merta näin paljon. Minulla on välillä ikävä meren tuoksua ja Helsinkiä. Onneksi voin asua näissä kahdessa paikassa. Etätyö on saanut minut harrastamaan myös ergonomiaa parantaakseni liikuntaa; veljen kanssa treenaamme nyrkkeilyharjoituksia ja käyn balettitunneilla, myös etänä Zürichista käsin Etelä-Helsingin kansalaisopistossa.

Sveitsin ja Suomen aikaero on vain tunnin, joten suuria haasteita se ei asiakkaiden kanssa työskentelylle aiheuta.
– Kohdallani sopimus etätyöstä syntyi mutkattomasti. Eri maissa toimimiseen liittyy aina vakuutusasioita ja muita käytänteitä, jotka pitää selvittää. Mutta loppujen lopuksi kaikki meni yhteistyössä toimiston kanssa sopien tosi helposti, ja minulle etätyöhön valmistautuminen tarkoitti lähinnä sopivien adaptereiden, piuhojen ja läppärin mukaan ottamista, Tuula muistelee ja odottaa jo innolla Suomen työskentelyjaksoaan.