Näkökulma

Hämeenlinnan yhteiskoulu- uuden ja vanhan harmoniaa

Aamulla koulun piha täyttyy tutusta vilskeestä: polkupyöriä parkkeerataan telineisiin, lapsia kerääntyy keinuille ja kiipeilytelineille, kavereita tavataan isommissa ja pienemmissä ryhmissä ja ilmaa tahdittaa kuulumisten vaihdosta lähtevä puheensorina. Loppuvuodesta 2024 valmistuneessa Hämeenlinnan yhteiskoulussa on ehditty käydä koulua reilun vuoden päivät ja arki on asettunut uomiinsa.

Hämeenlinnan Hätilässä sijaitseva Hämeenlinnan yhteiskoulu on yhtenäinen peruskoulu. Siellä opiskelee noin 800 oppilasta vuosiluokilla 1-9. Lisäksi koulussa on esiopetusryhmiä sekä valmistavan opetuksen ryhmiä. Pitkään historiaan nojaava koulu juhlii vuonna 2028 jo 150 –vuotis taivaltaan. Vuonna 2016 peruskorjatun koulurakennuksen uudisrakennusosa valmistui vuonna 2024 ja se on Arkkitehtipalvelun suunnittelema. Yhteistyössä rakennusliike Laptin kanssa tehty kilpailutyö toi ensimmäisen sijan julkisessa hankintakilpailussa. Moderni oppimisympäristö tarjoaa tilat kolmessa kerroksessa, joihin jakaantuvat niin perus- ja aineopetus- kuin hallinnolliset tilatkin sekä ruokala. Voittaneessa ehdotuksessa painotettiin energiatehokkuutta ja keskityttiin aikaa kestäviin ratkaisuihin.

”Suunnittelussa huomionarvoista oli ratkaista, miten laajennusosa yhdistyy olemassa olevaan Museovirastonkin kiinnostuksen kohteena olevaan 1950- luvun rakennukseen sekä sulauttaa se luontevaksi osaksi ympäristöä”, kertoo kohteen arkkitehti Sakari Ruotsalainen. Rakennuksen harjakorko ja katon kaltevuus ottavat viitteitä vanhasta puolesta, jolloin kokonaisuudesta muodostuu arkkitehtonisesti eheä. Hankkeessa tontille tuli mahduttaa myös liikuntahalli ja se päädyttiin suunnittelemaan omaksi rakennuksekseen puretun osan tilalle. Tämä ratkaisu helpotti muiden tilojen asemoimista uudisosaan, kertoo Ruotsalainen. Vanhan ja uuden rakennuksen nivelosaan sijoittuu avara ja valoisa henkilökunnan taukotila. Ensimmäisessä kerroksessa on myös etupihalle suurin ikkunoin avautuva monitoimiaula, josta löytyy koulun väen yhteen kokoavat oppiportaat. Toinen ja kolmas kerros koostuvat hallinnon tiloista sekä nykyaikaisista oppitiloista oppitoreineen.