Näkökulma

Harrastajasta ammattilainen – Mainostoimiston graafikko löysi unelmatyön arkkitehtitoimistosta

Vielä kuusi vuotta sitten Anssi Karppisen urasuunnitelmiin ei lukeutunut arkkitehtitoimistossa työskentelyä. Omat ammatilliset haaveet ja onnellinen sattuma kuitenkin johdattivat Karppisen Arkkitehtipalvelulle. 3D-grafiikasta ja arkkitehtuurista löytyi oma unelmien työ.

Mediatekniikan insinööri Anssi Karppinen työskenteli mainostoimistossa graafikkona, kunnes löysi itsensä Arkkitehtipalvelun visualisoijana – miten näin kävi?

– Mainostoimistossa minua alkoi entistä enemmän kiinnostamaan digitaalinen, 3D-grafiikka, mutta työ itsessään alkoi suuntautua yhä vahvemmin toisaalle. Törmäsin sattumalta Arkkitehtipalvelun visualisoijan työpaikkailmoitukseen ja lähetin ennakkoluulottomasti hakemuksen. Minulla ei ollut käynyt mielessäkään, että graafikolle voisi olla tarjolla sellaista työtä, Karppinen muistelee.

Visualisoijana Karppinen työskentelee tiiviisti arkkitehtien kanssa. Kuvittamalla heidän suunnitelmiaan, hän kokoaa ideat nähtäviksi ja koettaviksi kuviksi. Visualisoinnit herättävät suunnitelman henkiin ja vakuuttavat milloin rakennuslupaviranomaisen ja milloin kohteen loppukäyttäjän.

– Arkkitehtisuunnittelun eri vaiheissa tarvitaan erilaista kuvamateriaalia havainnollistamaan suunnitelmaa. Mielestäni on tärkeää, että visualisointi tuotetaan arkkitehtitoimiston sisällä. Siten taataan mahdollisimman välitön kommunikointi arkkitehtien ja visualisoijien välillä, jolloin myös visualisoijan arkkitehtoninen silmä kehittyy.

 

Yrityksen ja asiantuntijuuden kasvu kulkevat käsi kädessä

Karppisen harrastuneisuus ja mielenkiinnon kohteet ovat ohjanneet hänen työnkuvansa kehittymistä.

– Olen pienestä pitäen ollut kiinnostunut siitä, miltä asiat näyttävät ja miksi jokin ulkomuoto viehättää toista ja toista ei. Olen myös aina ollut kiinnostunut peleistä ja pelaan edelleen päivittäin. Pienenä piirtelin paljon, mutta kun pääsin kokeilemaan 3D-softia, se klikkasi heti. 3D-osaaminen onkin tullut oman harrastuksen kautta, Karppinen kertoo.

Arkkitehtipalvelulla Karppinen on päässyt rakentamaan uraansa digitaalisen visualisoinnin parissa. Kuusi vuotta ovat opettaneet paljon paitsi työstä itsestään myös arkkitehtisuunnittelusta:

– Aluksi mietin, tuleeko työ olemaan yksipuolista taloja piirrellessä, mutta näin ei ole käynyt. Arkkitehtuuri on iso ala, johon lukeutuu kaikkea maisemasuunnittelusta sisustussuunnitteluun. Haluan aina kehittyä ja täällä olenkin oppinut paljon. On mukava katsoa muutaman vuoden takaisia omia töitä ja huomata, että eteenpäin on menty. 

Ikimuistoisina työtehtävinä mieleen ovat jääneet erilaiset kilpailutyöt, joihin kiteytyvät innovatiivisuus ja tiimityö. Muistoissa ovat kirkkaina muun muassa Jyväskylän Tourulan kulman ja Kuopion Savilahden alueen kilpailutyöt:

– Molemmissa kokeiltiin vähän erilaisia tyylejä eikä menty ihan perinteisillä linjoilla. Kumpikin työ tuotti tulosta koko tiimin puolesta. Ne ovat olleet hienoja juttuja.

 

Persoonallinen ja välittävä työnantaja vakuutti ja vakuuttaa yhä

Ensimmäiset työvuotensa Arkkitehtipalvelulla Karppinen vietti kokeneemman visualisoijan työparina. Vanhemman visualisoijan kouluttauduttua arkkitehdiksi Karppinen pääsi vetämään Arkkitehtipalvelun visualisointityötä. 

– Visuporukka on kasvanut, kun koko firma on kasvanut. Perustekemisen rinnalle on kehittynyt moninaista oheistekemistä kuten Kiikari-sovellus ja vr-työskentely, jotka läheisesti liippaavat myös minun työtäni, hän sanoo.

Kasvusta huolimatta arkkitehtipalvelulaisuuden ydin on säilynyt muuttumattomana:

– Muistan, että työhaastatteluni pidettiin silloisen toimiston kellarikerroksessa. Kyseessä oli vanha kartanorakennus. Minua viehätti paikan ja tilanteen tunnelma, sillä se ei ollut aivan perus toimistomeininkiä. Arkkitehtipalvelusta jäi rento ja inhimillinen kuva. Se tunne välittyy kokemuksessani yhä.

Karppisen mukaan Arkkitehtipalvelussa on yhä samaa helposti lähestyttävyyttä, rentoutta ja pienen firman henkeä. Toiminta ei tunnu hierarkiselta tai jäykältä. 

– Arvoissamme lukee, että työntekijöistä välitetään – se ei ole vain markkinointia, vaan se näkyy oikeasti arjessa. Vuodet täällä ovat tarjonneet hyviä työkavereita ja mukavia hetkiä muutenkin kuin vain työn parissa. Muutama ulkomaanmatkakin on mukaan mahtunut. Arkkitehtipalvelu on ollut mukavan turvallinen työnantaja jo monta vuotta. Täällä on hyvä olla töissä.

 

Me Arkkitehtipalvelulla haluamme tehdä maailmasta paremman – tila ja kohtaaminen kerrallaan. Tutustu meihin ja työmme ytimeen täältä!