Näkökulma

Seikkailijan asenne johdatti Pirkko Hildénin arkkitehtialalle – uskalluksesta ja avoimesta mielestä on hyötyä pääsuunnittelijan työssä

Arkkitehdin ja pääsuunnittelijan työssä on hyötyä uskalluksesta ja avoimesta mielestä. Lue Arkkitehtipalvelulla työskentelevän Pirkko Hildénin uratarina.

Pirkko Hildénille arkkitehtiala ei ollut itsestään selvä asia, vaan pikemminkin ala valitsi hänet. Arkkitehtina ja pääsuunnittelijana työskentelevä Pirkko viihtyy hyvin myös oman mukavuusalueen ulkopuolella ja ottaa jokaisen hankkeen vastaan uutena seikkailuna.

Pirkko Hilden uratarina

Pirkko Hildén on työskennellyt Arkkitehtipalvelulla vuodesta 2011 lähtien arkkitehtina ja pääsuunnittelijana. Kohteen suunnittelussa hänelle on tärkeää, että sitä ohjaa kultainen johtoajatus, joka menee ulkoa sisälle.

Varsinkin laajemmissa kohteissa kokonaisuuden hallinta on todella tärkeää, jotta projekti ei mene palasiksi, jotka eivät puhu keskenään, toteaa Pirkko.

 

Monipuolisissa työtehtävissä pääsee hyödyntämään omia vahvuuksia

Pääsuunnittelun lisäksi Pirkko pääsee työssään hyödyntämään osaamistaan monipuolisesti tekemällä myös arkkitehti- ja hankesuunnittelua sekä piha- ja sisävärisuunnittelua. Pirkko on kiinnostunut erityisesti väreistä, valaistuksesta ja akustiikasta.

Hankesuunnittelussa pidän siitä, että siinä haetaan isoja linjoja ja ideoimista. Kohteen suunnittelussa on niin monta tulokulmaa, ja hyväkään arkkitehtisuunnittelu ei toimi, jos sitä ei ole ääniteknisesti mietitty tai valaistus ei ole oikeanlainen. Pihasuunnitteluun haluan kiinnittää myös erityistä huomiota niin, että piha ja kasvit ovat linjassa rakennussuunnittelun kanssa.

 

Oma ala löytyi sattuman kautta

Rakennusarkkitehdin ammattiin Pirkko päätyi muutaman mutkan kautta. Hän opiskeli ensin kuvanvalmistajaksi ja työskenteli jonkin aikaa sanomalehtialalla. Ala ei kuitenkaan tuntunut omalta, ja Pirkko vietti muutaman vuoden työskennellen eri aloilla ja ulkomailla reissaten.

Kun olin jonkin aikaa tehnyt erilaisia hanttihommia muun muassa raksalla ja kauppapuutarhalla, aloin miettimään, mitä minusta voisi tulla isona. Veljeni oli tuolloin insinöörikoulutuksessa ja innosti minua hakemaan rakennusarkkitehdin koulutukseen. Hän myös preppasi minua pääsykokeisiin matematiikan osalta. En siis varsinaisesti itse valinnut tätä alaa, Pirkko naurahtaa.

Velipoika oli kuitenkin oikeassa: rakennusarkkitehdin ammatti on osoittautunut juuri oikeaksi ratkaisuksi poikkitaiteelliselle Pirkolle.

Työ on riittävän monipuolista, se sisältää työmailla käyntejä ja toimistotyötä sopivassa suhteessa ja siinä on myös luovaa puolta riittävästi. Olen käytännön ihminen, rakentelija ja käsillä tekijä, joten tekninen puolikin kiinnostaa kovasti. 

 

Jokainen projekti on aina uusi seikkailu

Pirkko suunnittelee Arkkitehtipalvelulla etupäässä julkista rakentamista. Viime aikoina hän on suunnitellut muun muassa paloasemia, päiväkoteja ja kouluja.

Uudisrakentamisen lisäksi Pirkolla on pitkä kokemus erilaisista saneeraushankkeista. Tällä hetkellä työpöydällä on esimerkiksi opiskelija-asuntojen, kulttuuritilojen ja uimahallin saneerausta sekä suojellun pääkonttorin muuttaminen museorakennukseksi.

Minulle jokainen hanke on aina uusi seikkailu, oli se sitten iso tai pieni. Otan mielelläni kaikki haasteet vastaan ja varsinkin hieman oman mukavuusalueen ulkopuolelle sukeltaminen on oikein mieluisaa, Pirkko kertoo.

 

Mukava työyhteisö ja hyvät työsuhde-edut ilostuttavat joka päivä

Pirkon mielestä yksi Arkkitehtipalvelulla työskentelyn parhaimmista asioista on moninainen työyhteisö, joka on kuin yhtä suurta perhettä iloineen ja suruineen. 

Meillä on monenlaisia ihmisiä töissä ja järjestämme usein yhdessä kaikkea kivaa. Kun joukkoon mahtuu nuorempaa ja vanhempaa tekijää, niin tulee erilaisia näkökulmia asioihin.

Kotona etätyöskentelyn sijaan Pirkko menee mieluummin joka päivä toimistolle töihin, jolloin vapaa- ja työaika pysyvät paremmin erillään. Kymmenen kilometrin työmatka taittuu näppärästi molempiin suuntiin pyörällä, hyvällä kelillä myös talvella. 

Meillä on hyvät työsuhde-edut. Minulla onkin jo kolmas työsuhdepyörä menossa ja neljännenkin voisin ottaa, mutta en ole vielä keksinyt millaisen haluaisin, miettii Pirkko.

 

Kiinnostaako sinuakin ison toimiston tarjoamat mahdollisuudet?  Tutustu Arkkitehtipalveluun ja katso avoimet työpaikkamme!