Arkkitehtipalvelulla pääsuunnitteljana työskentelevä Salla Raappana toimii kutsumusammatissaan. Ison toimiston tarjoamat mahdollisuudet ovat juuri sitä, mitä hän odottikin saavansa Arkkitehtipalvelun työntekijänä: mielenkiintoisia hankkeita ja jatkuvan kehittymisen mahdollisuuksia.
Lapsesta asti piirtämisestä ja estetiikasta kiinnostuneelle Salla Raappanalle arkkitehdin ammatti oli selkeä valinta. Ala-asteelta alkanut taidepainotteinen kasvatus kannusti itsensä toteuttamiseen ja herätti kipinän ammattiin piirtämisen parissa.
– Kävin ala-asteen Jyväskylän Normaalikoulussa, jossa olin esteettisen kasvatuksen kokeiluluokalla. Kasvatus oli hyvin taidepainotteista ja sieltä juontaakin kiinnostukseni piirtämiseen. Olen pienestä pitäen tiennyt, että tämä on minun alani, Salla kertoo.
Pääsuunnittelijana, varatiiminvetäjänä ja varatyösuojeluvaltuutettuna työskentelevä Salla on tottunut vetämään useampaa hanketta yhtäaikaisesti ja pitämään monia lankoja käsissään.
– Pääsuunnittelijana minulla on kokonaisvastuu hankkeesta eli toimin niissä vastaavana arkkitehtisuunnittelijana ja lupateknisesti vastaavana arkkitehtina. Projektin alussa pidän käyttäjä- ja alkusuunnittelupalavereja, luonnostelen ja teen myös arkkitehtisuunnittelua yhdessä projektin arkkitehdin kanssa.
Projektiluontoinen työ on vaihtelevaa ja sosiaalista Arkkitehtipalvelulla
Salla suunnittelee sosiaali- ja terveysalan sekä opetuspuolen rakennuksia. Hänen sydäntään lähellä ovat erityisesti korjausrakentamiskohteet, niistä löytyy historian havinaa. Hankkeiden sisällöt vaihtelevat kaaviomaisista töistä hyvinkin kokonaisvaltaisiin projekteihin, joissa pääsee tekemään monenlaista suunnittelua.
– Ehdottomasti mielenkiintoisinta tässä työssä on se, että projektit ovat aina uudenlaisia. Pienemmissä hankkeissa pääsen rakennussuunnittelun lisäksi tekemään myös piha- ja sisustussuunnittelua ja teknistä suunnittelua, Salla kertoo.
Yksin ei kuitenkaan tarvitse tehdä töitä. Sallan työ onkin hyvin sosiaalista ja tiimityöskentelyn täyteistä: välillä luonnostellaan, tuotetaan kuvia ja suunnitellaan toimistolla yhdessä.
– Hankkeissa on monesti uusi työryhmä vastassa, oli se sitten koulu, päiväkoti tai terveysasema.
“Lopputuloksen näkeminen on aina upeaa”
Suunnitteluryhmän kanssa Salla pohtii rakennuksen käyttäjien tarpeita, jotka hän sen jälkeen tuottaa suunnitelmiksi. Vaikka Salla on uransa aikana suunnitellut lukuisia rakennuksia, valmiin rakennuksen näkeminen on aina yhtä jännittävää:
– Lopputuloksen näkeminen on aina upeaa mutta samalla myös haikeaa. Silloin pitää osata päästää vanhasta irti ja hypätä uuteen hankkeeseen.
Hankkeiden valmistuminen vaihtelee yhdestä vuodesta kolmeen vuoteen, joten toisinaan lopputuloksen näkemistä täytyy malttaa odottaa vähän pidempään. Esimerkiksi alkuhankesuunnitelmasta lopputoteutukseen voi kulua kahdesta kolmeen vuotta.
Arkkitehtipalvelu tarjoaa kehittymismahdollisuuksia oman mielenkiinnon mukaan
Salla aloitti työskentelemään Arkkitehtipalvelulla vuonna 2013. Muutaman vuoden arkkitehtina työskentelyn jälkeen hänelle tarjottiin mahdollisuutta osallistua pääsuunnittelijakoulutukseen.
– Arkkitehtipalvelu on aidosti tasa-arvoinen työpaikka, jossa työntekijää kuunnellaan ja halutaan hänen parastaan. Minulle parasta on ollut se, että olen saanut sopivasti haastetta ja mahdollisuuksia kehittyä, Salla iloitsee.
Uusia haasteita on tarjolla kaikille, mutta ketään ei kuitenkaan pakoteta niihin. Oman tahtisen kehittymisen lisäksi Salla arvostaa myös sitä, että työntekijöiden hyvinvoinnista ja työkuorman määrästä huolehditaan.
– Ison toimiston etuna on se, että työkuormaa pystytään jakamaan paremmin eikä kenenkään tarvitse venyä niin kuin pienessä toimistossa saattaa joutua. Työkaverit ovat mahtavia ja saavat työpäivät kulumaan kevyemmin, Salla kertoo.
Kiinnostaako sinuakin ison toimiston tarjoamat mahdollisuudet? Tutustu Arkkitehtipalveluun työpaikkana ja katso avoimet työpaikkamme!